Still in Shihanoukville

PUBLISHED ON NOV 23, 2009 / 1 MIN READ — CAMBODIA, TRIP2009

Pikainen päivitys vain tällä kertaa.. Ollaan edelleen täällä Shihanoukvillessa, vaihdettiin tosin guest housea Monkey Republiciin. Maksetaan nyt bungalowista 6 taalaa yöltä. Monkey Republic on aika suosittu paikka, käytännössä joka päivä täynnä. Meillä kävi eilen tuuri sillä saatiin viimeinen vapaa bungalowi.

Tavattiin tuossa edellispäivänä myös sattumalta eräs suomalainen pariskunta Otto ja Jenni. Seurauksen saattoi arvata ja kolmisen toweria bisseä siinä sitten kaatui ja joitakin shotteja. Ollaan Janin kanssa suht sinuja oluen kanssa, joten se oli meille enemmänkin business as usual, kun taas Otto ja Jenni tekivät kuulemma enemmän tuttavuutta pöntön ja roskiksen kanssa. Katsotaan tässä jos vaikka siirryttäis samaan aikaan johonkin läheisistä saarista. Niille on kuulemma vähän jonoa, joten varaus tulee tehdä etukäteen. Eilen myös hyvästeltiin yksi matkakumppanimme Geoff, jolla alkaa matka kohti Vietnamia.

Suurempia suunnitelmia ei taaskaan ole, mutta maasta täytyy poistua viimeistään 13.12. Cambodiassa ei ole turhan paljoa kierrettävää sillä maa on pinta-alaltaan pieni. Angkorin temppelit on kierretty ja sitten on viellä Killing Fields ja S-21, mutta itseä ei hirveästi kiinnosta luurankojen näkeminen ja ihmisen mielen hirveys. Sen lisäksi Jani on noi jälkimmäiset kaksi mestaa jo nähnyt.

Koittakaa arvoisat lukijat taistella siellä Suomen “talvessa”. Täällä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. ;)