MBK

PUBLISHED ON NOV 3, 2009 / 2 MIN READ — THAILAND, TRIP2009

Tänään oli vihdoin aika lähteä käymään MBK ostoskeskuksessa. Ihan pelkästään ostoskeskusta en mennyt katsomaan, vaan tarkoituksenani oli löytää kaiuttimet ipodiin. Nappasin taksin menomestoille. Nämä taksit on sinäänsä ihan hyviä ilmastointeineen ja nahkapenkkeineen. Taattua Toyota laatua! Autot ovat Suomen mittapuulla myös uusia. Matkaa Khao Sanilta MBK:hon kertyi ehkä 5-6 km ja hintaa taksille 63BHT per suunta.

Itse kauppakeskus oli, kuten arvata saattaa, valtava. Kerroksia oli valtavasti ja liukoportaatkin ovelasti sunniteltu siten, ettei kaupasta päässyt pois kiertämättä huolella kerroksia. Safkapaikkoja edusti pääasiassa vain suuret kansainväliset ketjut, jotka olivat täpötäynnä paikallisia. Itseasiassa en keksinyt ainuttakaan puljua, joka olisi loistanut poissaolollaan. Toki myös thairuokaa löytyi, mutta luonnollisesti liiketilat olivat eri (lue: huonommissa) paikoissa. Kauppoja oli laidasta laitaan, suurin osa myi kuitenkin joko rättejä tai elektroniikkaa. Elektroniikkarojua oli tarjolla älyttömästi, oli puhelinta, mediatoistimia, elokuvia ja varaosia. Oikeastaan kaikkea mahdollista, niin aitona kuin feikkeinä. Feikkejä tietenkin huomattavasti enemmän.

Kaupankäynti elektroniikan (usein myös monen muun asian) osalta toimii siten, että tuotteet ovat esillä, mutta missää tuotteessa ei ole hintaa. Hintaa pitää aina kysyä ja ensimmäiseksi kuultu hinta on yleensä selkeästi överi. Yleensä myyjä sanoo sen äänellä, josta huomaa että häntä itseäänkin naurattaa. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon että myös lähtöhinnat vaihtelevat suuresti, esimerkiksi haluamani kaiutinsysteemin lähtöhinta oli haarukassa 950-1400BHT. Sanomattakin selvää lienee, ettei ostajan kannata paukutella henkseleitä, jos on saanut tingattua hinnan 1400BHT:sta vaikkapa 900BHT. :) Voi olla että vielä suurempi haarukka olisi löytynyt, jos olisi kärsiväisesti jaksellut kysellä hintoja. Liikkeitä kuitenkin on useita satoja ja käytännössä kaikilla samat tuotteet myynnissä.

Aasialainen tinkaamiskulttuuri on hieman vieras kaltaiselleni suomalaiselle, sillä Suomessahan hinnat on käytännössä kaikkialla apteekin hintoja. Kannattaa kuitenkin muistaa myös se, että tuote tulee yleensä heikommallakin tinkaamisella edullisemmaksi täällä. Tuotteen oikeaa hintaa on melko vaikeata arvioida, sillä kotimaan hintoja on turha alkaa miettimään. Tinkaaminen on taitolaji muiden joukossa, jolloin hyväksi tulee vain harjoittelemalla kovasti. Paras vinkki on kärsivällisesti kierrellä eri kauppoja ja tehdä kauppaa. Tärkeätä on kuitenkin muistaa, se että tekemäsi tarjous on aina sitova! Lisäksi on hyvä sisäistää se kylmä fakta, että vaikka Thaimaa on nopeasti kehittyvä kehitysmaa, ei eurolla sen suuresta ostovoimasta huolimatta osta kaikkea. Varmaa on myös se etteivät myyjät myy tuotteitaan tappiolla, vaan pyrkivät saamaan mahdollimman hyvän katteen. Onkin pitkälti omista taidoista kiinni mihin tuotteen hinta lopulta päätyy. Kusetettavaksi ei kuitenkin kannata ehdoin tahdoin joutua.

Illalla täällä oli vaihteeksi taas jokin juhla, tarkalleen en tiedä mitä juhlittiin mutta jengiä oli liikkeellä aivan älyttömästi. Täällä on menossa myös jonkinlaiset kulttuuripäivät, jolloin puistoissa on esityksiä. Eilinen oli kuitenkin jossain määrin poikkeus sillä jengiä oli vielä enemmän kuin halloweenina. Lisäksi jokeen laskettiin paljon kelluvia kynttilä-suitsuke- kukkalajitelmia. Valitettavasti tuuli oli melkoisen kova, joten joen pinta aaltoili melkoisesti ja näin useat näistä lajitelmista sammuivat. Lisäksi ammuttiin ilotulitteita ja pääsetettiin taivaalle sellaisia paperikynttiläsysteemejä. Näkymä oli mahtava kun näitä aparaatteja kohosi satoja taivaalla. Tällöin kirosin ensimmäistä kertaa sitä, etten omista järjestelmäkameraa.

Ainiin, Jani oli hommannut lentoliput Bangkokiin ja lennon pitäisi olla täällä 4.11 kello 12:55. Siitä sitten alkaa suht suoraan matka kohti Ranongia ja sieltä Koh Changin pikkusaarelle. Sun is shining, the weather is sweet…