Goodbye Jungle Beach

PUBLISHED ON DEC 26, 2009 — TRIP2009, VIETNAM

Viimeinkin on jäähyväisten aika. Reilu viikko täällä vierähti ja sääkin oli suotuisa. Jungle Beach on paikkana mahtava ja suosittelen paikkaa lämpimästi kaikille. Tällä hetkellä normi bunglalowi maksaa 450000 dongia yö (vajaa 17€) ja hinta sisältää aamupalan, lounaan, hedelmälautasen ja illallisen. Myös vesi ja sitruunamehu kuuluvat hintaan. Lisäksi hieman erillaisena piirteenä täällä on se, että kaikki vieraat syövät ruuat aamupalaa lukuunottamatta yhdessä. Rantaa on riittävästi ja olutta saa päärakennuksesta. Mitä muuta voi enää toivoa?

Minulla alkaa loppumaan aika kesken, joten on pakko alkaa siirtymään hiljalleen kohti Thaimaata. Tällä hetkellä tavoitteena on saada junaliput huomiseen yöjunaan kohti Danagia ja siitä sitten siirtyä Hoi Aniin. Hoi Anissa menee varmaan päivä pari ja sitten alkaa siirtyminen kohti Laosin rajaa ja uusia kujeita. Paljon olisi täälläkin nähtävää mutta kolme kuukautta kun ei tuppaa riittämään muuhun kuin pintapuoliseen katsaukseen. Hieman se harmittaa, mutta kerkeäähän sitä seuraavilla reissuilla. :)

Olen ottanut jonkin verran valokuviakin täältä, mutten jaksa niitä nyt uploadata. Himasta sitten laitan galleriat sun muut kuntoon. Palaillaan syssymmällä.